Eron jälkeen sattuu vielä pitkään. Ei pysty katsella hänestä otettuja kuvia. Kuulla kenenkään lausuvan hänen nimeään. Ajatuskin hänestä viiltää sydämenpohjaa.
Eron haavat alkavat kuitenkin parantua ajan kanssa. Mutta jotkut haavat ovat niin syviä, etteivät ehkä koskaan umpeudu kokonaan.
Parantumisvaiheessa tarvitsemme tukea ystäviltä, läheisiltä. He kuuntelevat, pyyhkivät kyyneleet. Tuntevat osan tuskasta.
Elämä alkaa hymyillä ja maku palata. Helpotus. Keveys.
Mutta nähdessäni kuvan hänestä ja tukea antaneesta ystävästä sylikkäin, nauraen, iloiten -tunnen painetta rinnassa? Sen saman viillon, tylpällä veitsellä viillettynä. Silmät kosteana, ilman kyyneleitä.
Viha.
Suru.
Ikävä.
Pettymys.
Mitättömyys.
