Välillä sitä tuntuu, että itsensä ja läheistensä välillä vallitsisi kielimuuri. Todella paha kielimuuri. Kun toinen yrittää selittää kuulumisiaan mandariinikiinaksi ja toinen saksaksi ja kolmas huutaa väliin latinaa -no siinä menee jo vähemmästäkin sekaisin.
Kysehän on kommunikaatio- ja ymmärrysvaikeudesta. Kukaan ei auta kun yhdellä on paha olla tai iloitse toisen saavutuksista. Keskitytään vain omaan napaan ja ihmetellään että miksi kukaan ei huomaa.
Täytyy kyllä sanoa, että helvetin tyhmää toimintaa. Tekniikan kehittyessä huomioonottokyky laantuu selvästi vuosi vuodelta. Tai ehkä sitä vaan on vanha.
Faktahan on että pienet söpöt koiran pennut valitaan ennen elämää nähneitä kirppukasoja.
Kun ihmiselle tapahtuu jossakin elämän vaiheessa jotain todella traumaattista ja elämän halun vievää, sitä toivoo kaikkein eniten rakkaidensa tukea ja ymmärrystä. Mutta se helvetin kielimuuri. Kuinka asiassa voi edetetä kun ei osaa kertoa mitä kaipaa tai kun ei ymmärrä mitä toinen tarvitsee?
Kaikki me tiedämme vastauksen, mutta juuri se estää meitä sanomasta sitä.
Jotta kaikki olisi vielä epäselvempää, meidän jokaisen täytyisi elää päivä oman itsemme tarkkailijana. Ehkä silloin voisi jopa ymmärtää, mitä sen kielimuurin takana sanotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti